Aavan meren tuolla puolen

Viimeiset sanat

2008-08-17T19:50:00+03:00

Kotiinpaluustani on kulunut nyt kaksi ja puoli kuukautta. Edelleen mietin aikaani siellä miltei päivittäin, kaipaan siellä asuvia ystäviäni ja toivon pääseväni sinne pian uudelleen. Koko vaihto oli once in a lifetime -kokemus, jota en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Sopeutuminen takaisin Suomeen oli aluksi hämmentävää, siellä kun olin tottunut elämään niin, että ihmisiä oli koko ajan ympärilläni. Yhtäkkiä olinkin takaisin hiljaisessa yksiössäni, enkä päässyt puhumaan esimerkiksi Brooken kanssa kuin vain aivan aikaisin aamuisin tai illalla. Aikaero kun oli 10 tuntia, kun hän meni kesätöihin Kaliforniaan. Heinäkuun alussa muutin ystäväni Helin kanssa kaksioon keskustaan, ei ole enää niin yksinäistä :) Olen jo varannut lennot joulu-tammikuun vaihteeksi Saksaan, Müncheniin, jossa vietän uudenvuoden Brooken kanssa. Vielä täytyy yli 4 kuukautta turvautua Skypeen, Facebookiin ja kirjepostiin ennen jälleennäkemistä.

Tässä vielä luvatut kuvat viimeisiltä päiviltäni Amerikan mantereella:

Time Square taustalla

Tutustuimme hostellissamme näihin saksalaisiin poikiin, joiden kanssa sitten hengailimme aika paljonkin. Kuva on Hard Rock Cafesta.

New Yorkin metrossa piti ottaa edustavia kuvia.

Hostelliamme vastapäätä oli bagel-kahvila, jossa söimme aamiaisen joka päivä. Täysjyväbagel tuorejuustolla, sitä on jo ikävä.

Tietysti piti Vapaudenpatsastakin käydä katsomassa Staten Islandin lautalta.

Yhtenä iltana kävimme hienossa kuubalaisessa ravintolassa syömässä illallista. Suosittelen!

Teatteri, jossa kävimme katsomassa Rent-musikaalin. Rent oli ihana, laulut soivat vieläkin päässäni. Onneksi niitä voi käydä kuuntelemassa YouTubessakin!

Hostellihuoneemme. Sänkypaikkoja oli kylläkin yhteensä kahdeksan.

Paikallisen Fazerin puoti Time Squarella. (Omasta mielestäni tuo tavallinen maitosuklaa maistuu ihan juustolta o__O)

Lennettyämme takaisin Wisconsiniin lähdimme suoraan telttailemaan. Luvassa oli heti viininmaistelua, nuo pretzel-kaulakorut ovat suun neutralisointia varten. Huomatkaa uudet hienot paidat :)

Maistelussa Janetin kanssa.

Brooken isoveli Gavin ja hänen silloinen tyttöystävänsä Bridget.

Teltanpystytystä Brooken ja Garyn kanssa. Kaksi yötä telttailtuamme pitikin palata takaisin Racineen ja lähteä melkein heti lentokentälle, jotta ehdin Baltimoren-lennolleni. Piti sanoa hyvästit Brookelle, surullinen ilta.

Pääsin perille Baltimoreen, jossa minua olivat vastassa Carole ja Bob. Heidän luonaan olin täysihoidossa vajaan viikon. Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme Washington DC:hin ja kävin ottamassa kuvan itsestäni Valkoisen talon edustalla.

Kävimme sotilashautausmaalla, nämä taisivat olla Vietnamin-sodan hautoja. Samanlaiset hautarivistöt täyttivät koko hautausmaan. Vaikuttava paikka!

Pääsin käymään Obaman toimistolla! Jätin hänen vieraskirjaansa tervehdyksen, kun hän itse ei ollut paikalla.

Baltimoressa Carole vei minut akvaarioon, jossa kävimme katsomassa myös 4d-elokuvan. Naamalle lensi vettä useaan otteeseen, jaloissa liehuivat jotkut narut ja penkit tärisivät elokuvan mukana. Meillä oli hauskaa.

Koko reissu oli erittäin positiivinen kokemus, minusta pidettiin hyvää huolta kaikkialla ja kaikki tutustumani ihmiset olivat erittäin mukavia. Muutama viikko sitten kuulin suru-uutisen Wisconsinista - eräs käytävätoverini oli menehtynyt auto-onnettomuudessa. Emme olleet mitään suuria ystäviä, mutta melko paljon vietin aikaa myös hänen kanssaan. Tämä syksy tuleekin olemaan hyvin erilainen siellä viime kevääseen verrattuna. Osa lähtee, toiset jää, mutta muistot kuitenkin yhdistävät. En usko, että minuakaan ihan kesän aikana on unhoitettu :)

Olen ollut otettu siitä, että olette kyselleet tämän loppuraportin perään. Nyt sain vihdoinkin tämän kasaan, toivottavasti joku tämän vielä lukeekin. Matkailu avartaa, sanotaan, ja tämä reissu sai minut vakuuttuneeksi siitä, että haluan matkustella niin paljon kuin vain ehdin. Suomi on ihan kiva maa, mutta mielelläni ottaisin kansalaisuuden myös johonkin toiseen maahan. Nyt täytyy kuitenkin hillitä itseni hetkeksi, että joskus valmistuisinkin.

Kiitos ja kumarrus! Viivi vaikenee, mutta vain täällä blogissa.

The End.

2008-05-28T23:44:00+03:00

Matka lahestyy loppuaan, enaa 4 yota lahtoon. Viime viikko oli hyvin kiireinen ja taynna elamaa, nyt alan jo henkisesti valmistautua kotiinpaluuseen.

Viikko sitten keskiviikkona oli aika lahtea New Yorkiin rakkaan ystavani Brooken kanssa. Reissu kesti kolme yota ja oli uskomattoman ihana. Hostelli oli halpa ja tapasimme siella saksalaisia poikia, joiden kanssa hengasimme paljon. Kavelimme ympari Manhattania (paivassa tuli kaveltya ainakin 180 korttelia), ihastelimme Time Squarea moneen otteeseen, shoppailimme 5th Avenuella, naimme Rent-musikaalin, paasimme mukavaan baariin sisalle ja saimme drinkit puoleen hintaan, naimme Staten Island -lautalta Vapaudenpatsaan, otimme hassuja kuvia metrossa, soimme aamiaista bagel-kahvilassa joka aamu, soimme hienoissa ravintoloissa jne. NYC on ehdottomasti paras kaupunki, jossa olen vieraillut.

Palasimme Wisconsiniin lauantaina, ja paasimmekin suoraan lentokentalta telttailemaan. Memorial-viikonloppu vierahti telttailessa viineja maistellessa ihmisten keskella ja maanantaina pistettiin teltat kasaan ja ajeltiin Racineen takaisin. Illalla mina lahdin lentokentalle ja jouduin hyvastelemaan Brooken. Tiedan, ettei tassa mitaan jaahyvaisia jatetty, varmasti viela tavataan, mutta surullista se silti oli ja on. Askartelinkin Brookelle kivan kollaasitaulun, johon kirjoitin Taa ystavyys ei raukene -laulun sanat. (Kaansin sanat myos englanniksi.)

Nyt olen Ellicott Cityssa Marylandissa aitin ja iskan ystavien luona. Tahan mennessa olen vieraillut jo Washington DC:ssa seka Annapoliksessa, joka on Marylandin paakaupunki. Washingtonissa kavin esim. armeijan hautausmaalla, Kennedy-centerissa ja senaattori Barack Obaman toimistossa. Ikava kylla mr. Obama ei itse ollut paikalla, mutta paasinpahan kirjoittelemaan sen vieraskirjaan. Annapoliksessa tuli nahtya Kunta Kinte -muistomerkki, Naval Academy, vanha kampus ja kirkko.

Tama jaakoon viimeiseksi paivitykseksi talta mantereelta. Lisailen viimeisia kuvia ja kotimatkakertomusta sitten ensi viikolla. Kiitos kommenteistanne, joita olette kirjoitelleet minulle. Niiden ansiosta tiedan, etta joku oikeasti lukee naita hopinoita. Tama matka paattyy, mutta uusia on jo luvassa. Ne matkat jaakoon viela salaisuuksien verhon taakse, silla ennen niita palaan Suomeen. Maanantaina 1 pm jalkeen olen perilla.

Whitewater vaikenee

2008-05-17T05:19:00+03:00

Tänään on neljänneksi viimeinen ilta Whitewaterissa. Kovin monelle ihmiselle olen jo joutunut sanomaan hyvästit, huomenna täytyy hyvästellä kämppikseni Missy. Varmasti ikävöin kaikkia täältä saamiani kavereita, kyllä sitä vaan on kiintynyt ihmisiin viidessä kuukaudessa. Huomisen jälkeen täällä ei olekaan kuin muutama minun lisäkseni, ja minun täytyykin keskittyä pakkaamiseen ja siivoamiseen. Masentavaa, mutta totta.

Maanantaina menemme Chrisin kotiin leikkimään veneelle, hän asuu järven rannalla. Chris, minä, Damontae ja Brooke vietämme viimeisen päivän porukalla yhdessä, ja sitten täytyy hyvästellä Chris ja Damontae. Tiistaina mennään Brooken kanssa Racineen ja keskiviikkoaamuna lähdetään New Yorkiin. Siellä on tarkoitus kierrellä ympäriinsä, mennä katsomaan Broadway-musikaali Rent, shoppailla ja viettää viimeiset yhteiset päivät hyvin. Se tyttö on kuin amerikkalainen minä. Ja tietysti olen opettanut kaikki parhaat juttuni sille, ei kulu päivääkään ilman laama-sanan viljelyä tai maukumista. Hrr, kauhistuttaa jo etukäteen 10 päivän päässä olevat hyvästit. En halua ajatella sitä ollenkaan, mutta melko vaikeaa sen ajattelemattominenkaan on.

Nyt täytyy mennä viettämään iltaa kavereiden kanssa, viimeinen Whitewater-iltama edessä. Näihin kuulumisiin, näihin tunnelmiin. Koitan vielä päivittää ennen kuin palaan Suomeen.

Tässä vielä muutama kuva kampukselta.

Vasemmalla näkyy University Center, jossa on muutama ravintola, toimistotiloja, auditorioita, keilarata, elokuvateatteri, biljardihuone.

Kuluneiden kuukausien koti. Kuva on vino, mutta siitä näkee silti jotakin. Asun siis taaimmaisessa rakennuksessa kolmannessa kerroksessa.

Vappu

2008-05-08T23:13:00+03:00

Tänä vuonna minulla oli erilainen vappu. En nähnyt yhtään kaasuilmapalloa, yhtäkään ylioppilaslakkia, enkä myöskään haalaripukuista kansaa. Sen sijaan minulla oli vappupäivänä kaksi loppukoetta. Heti kokeiden jälkeen lähdinkin sitten Brooken kanssa Racineen. Torstai-ilta menikin elokuvia katsellen ja seurapelejä pelaillen.

Minä ja varaisäni Gary.

Perjantaina kävimme Brooken tädin luona kylässä ennen kuin menimme shoppailemaan. Ostin ainoastaan kengät. Brooke ostikin ison kasan business-vaatteita, hän kun sai kesätöitä San Diegon yliopiston konferenssijärjestysosastolta tms. Ilta venyi taas aamun puolelle, vaikka herätys oli seuraavana aamuna jo 5.25. Ennen kuutta lähdimme ajelemaan Racinesta Dodgevilleen kahden ja puolen tunnin päähän. Memorial-viikonloppuna (kahden viikon päästä) Brooken perhe (ja minä) menee telttailemaan Dodgevilleen ystäviensä kanssa ja lauantaina piti mennä pilkkomaan nuotiopuut valmiiksi. Siinä urakassa vierähtikin sitten kolmisen tuntia, vaikka apuna olikin kunnon puidenhalkomiskone, eikä kenenkään tarvinnut käyttää kirvestä.

Telttailutontin omistaja Larry, uncle-Dennis ja Gary pilkkomassa puita.

Kohmeiset laamat.

Ulkona siis satoi vettä ja oli muutenkin viileä keli. Totta kai fiksuna tyttönä lähdin sukitta kävelykengillä liikenteeseen. Jalathan siinä kastui märällä nurmella kävellessä, joten kun päästiin sisälle lämmittelemään, sain Larryn vaimon villasukat lainaan.

Aunt-Shawn, Brooke ja minä takkatulen lämmössä.

Janet ja hänen ulkomaalainen kasvattityttärensä.

Ajelimme takaisin Racineen Whitewaterin kautta, piti napata joitain tavaroita mukaan. Samalla kuulin kämppikseltäni, kuinka suomalainen kännykkäni (jonka olin unohtanut huoneeseeni) oli säikäyttänyt hänet ja Karan pahemman kerran. Tekstiviestisoittoääneni on nauhoitettu lause, joka sanoo "No we are not nuggets!" Missy ja Kara luulivat, että huoneessa kummittelee, ennen kuin lopulta äkkäsivät äänen tulevan puhelimestani.

Täällä kyllä kummittelee oikeasti. Yhtenä päivänä Missy oli yksin huoneessa, ja mikroaaltouuni meni yhtäkkiä päälle. Missy meni sammuttamaan sitä, ja numeronäyttöön jumittui aika 6:13 joksikin aikaa. Sillä välin kun hän yritti sammuttaa mikroa, tietokoneelta soiva kappale vaihtui puolivälissä uuteen kappaleeseen! Ilmeisesti huonekummituksemme tykkäsi enemmän Britney Spearsista kuin Backstreet Boysista.

Joka tapauksessa illan vietimme jälleen Racinessa hauskanpidon merkeissä.

Sunnuntaina ajelimme takaisin Whitewateriin, jossa tyhjensin reppuni likaisista vaatteista ja täytin puhtailla. Saman tien lähdettiinkin sitten Karan, Missyn ja Saran kanssa ajelemaan kohti Chicagoa. Kukaan meistä ei ollut syönyt vielä lounasta, niin nappasimme Mäkkärin hampparit mukaan. Kun pääsimme Chicagoon asti, Kara halusi viedä meidät erääseen pitseriaan maistamaan pizza puffeja. Ne oli kolmionmuotoisia umpinaisia pitsoja, joissa oli sisällä juustoa ja tomaattikastiketta. Olivat kyllä parasta pitsaruokaa, mitä olen tällä mantereella saanut. No niitä kun söimme, soitti Karan äiti ja kertoi, että ruoka on pöydässä. Pääsimme jälleen ruokapöytään. (possun filettä, valkosipuliperunamuusia, keitettyjä vihanneksia) Söimme siis kolme ateriaa noin kolmen tunnin sisällä.

Illaksi meillä ei ollut mitään erityistä tekemistä, joten päätimme lähteä shoppailemaan downtowniin. Chicagossa on elevator-train, L-juna, joka on vastaava kuin metro. Sillä pääsimme näppärästi downtowniin huomataksemme, että sunnuntai-iltana kaupat sulkeutuvat viimeistään seitsemältä. Kara keksi sitten, että baseball-joukkue Cubs pelaa sunnuntai-iltana Wrigley Fieldillä, eli melkein keskustassa. Päätimme lähteä sinne stadionin ulkopuolelle päivystämään ja odottamaan pelaajien poistumista. Se oli melkein hyvä idea. Perille päästyämme Kara tajusi, että eihän tänään olekaan kotipeli. Tulipa sentään nähtyä stadion ulkopuolelta. Palasimme sitten Karan kotiin syömään tortillasipsejä ja ihanaa dippiä.

Sara, minä, Kara ja Missy.

Maanantaiaamuna heräsimme, söimme (taas) ja lähdimme alakaupungille etsimään NBC:n tornia. Meitä odotti siis Jerry Springer show. Rakennuksen luota löytyi hirvittävän pitkä jono. Lippuja tarkistettaessa meille annettiin pieni lippunen, joka pyydettiin antamaan myöhemmin henkilökunnalle. Muutaman jonon ja turvatarkastuksen jälkeen löysimme vihdoin naisen, jolle annoimme lapun. Hän otti meidät jonosta pois ja vei meidät lämpiöön. Hän kertoi meidän olevan vippejä, ja että meidät vietäisiin istumaan ensimmäisten joukossa. Pääsimmekin melkein eturiviin ihan keskelle, ei hullummin. Show oli typerän hauska, tulipahan käytyä :)

Kuvausten jälkeen vatsassa kurni taas nälkä, ja hodariravintolan jälkeen olimme valmiita pyörimään kotia kohti. Viikonloppu oli kerrassaan onnistunut.

Nyt ehdin taas hengähtää, kouluhommat alkavat olla ohi tältä keväältä. Kaikki final examit on jo ohi, mikä on hassua, koska final exam week on ensi viikko. Parempi näin kuitenkin. Enää yksi paperi kirjoitettavana, yksi tanssitunti ja yksi videotunti. Sen jälkeen pitääkin aloittaa pakkaaminen, haikeaa :/ Vielä on onneksi päiviä jäljellä, täytyy nauttia näistä täysin siemauksin.

Loppuun vielä hyvää äitienpäivää! (Ai niin helluntai on samana päivänä... taitaa jäädä heilattomaksi tämäkin kesä, hihi )

23 yötä New Yorkiin!

2008-04-28T18:35:00+03:00

Toiseksi viimeinen kokonainen kouluviikko alkoi tänään. Alkoikin mukavasti tanssitunnin peruuntumisella (tosin tajusin sen olevan peruutettu vasta tanssistudiolla, tyhmänä kun en lukenut sähköpostiani aamulla). Tämä viikko onkin kiireinen, yksi koe torstaina ja sitten ensi viikon alussa on monia deadlineja. Täytynee opiskella ahkerasti alkuviikko, sillä torstaina luentojen jälkeen (täällä ei tunneta vappua :/ ) lähden jälleen Racineen pöllöilemään viikonlopuksi. Siellä ei paljon sitten ehdikään opiskella.

Sunnuntaina lähdenkin sitten Karan, Saran ja Missyn kanssa Chicagoon. Sunnuntaina on tarkoitus vähän kierrellä kaupunkia ja maanantaina on luvassa Jerry Springer show. Oon jo melko innoissani koko viikonlopusta.

Tänään aamulla kävellessäni luennolle törmäsin yhteen vaihtariin. Sanjeev kysyi, että voisinko olla mallina hänelle, kun hänen pitää ottaa jotain valokuvia. Toki lupauduin, mutten kertonut, että yleensä epäonnistun kuvissa, jos pitää näyttää normaalilta. Saa nähdä, millaisia kuvia Sanjeev oikein haluaa.

Nyt täytyy taas palata sorvin ääreen, en oikein tiedä, mistä alottaisin. Voisin vaikka kirjoitella Tuckmanin ryhmäteoriaa soveltaen jotain meidän pienryhmästämme. Koitan taas päivittää kuvien kanssa, kunhan saan uusia kivoja kuvia.

Laamailua ja suunnitelmia

2008-04-15T21:04:00+03:00

Mitäs kaikkea onkaan tapahtunut... Juhlistimme naapurini Saran synttäreitä ja kävimme lahjaostoksilla Dollar Storessa. Lahjojen lisäksi sieltä löytyi mukava 24 tuuman keppihevonen, joka ostettiin meidän kerroksemme lemmikiksi. Hepo sai nimekseen Rod ja siitä tuli yksi kerroksen asukkaista. Rod reissaa kanssamme rullaluistelemaan, ruokaostoksille jne. Nykyään aina, kun joku lähtee autolla jonnekin, Rod pääsee mukaan.

Rod oli aluksi alaston, mutta palasimme myöhemmin dollaripuotiin ja ostimme hänelle nuken cowboy-vaatteet. Tällä viikolla hän sai poliisipuvun. Lisää kuvamateriaalia Rodista Facebookissa, hänellä on jopa oma profiili siellä! (Rod Hugeone Dole)

Lauantaina teimme retken Madisoniin, Wisconsinin pääkaupunkiin. Ilma oli sateinen ja tuulinen, inhottavan kylmä siis. Kiertelimme pääkadun kauppoja, joita oli yllättävän vähän Madisonin asukaslukuun (223,389) verrattaessa. Sitten kävelimme pitkän matkan hyisessä säässä Madisonin yliopiston kampuksen toiselta reunalta toiselle Brooken kaveria moikkaamaan. Sen kävelyn jälkeen ei tunnu enää yhtään, että Tourula olisi jotenkin sivussa Jyväskylän yliopiston pääkampuksesta. Onneksi saimme kyydin takaisin, olisin varmaan kuollut hypotermiaan muuten. Kävimme syömässä chicagolaisessa ravintola Unossa ja sen jälkeen suuntasimme ihanaan jätskibaariin. Jäätelö on täällä ERITTÄIN hyvää, jotenkin ilmavampaa ja maukkaampaa kuin koto-Suomessa. Pallojen pyöritystekniikka tuossa Coldstone-jätskilässä oli uniikki, heillä ei ollut perinteistä jätskikauhaa, vaan kaksi lattanaa lusikkaa, joilla he lusikoivat jätskin pakastimesta pois ja sitten leipoivat sen sekaan karkkia tai pähkinöitä tai mitä nyt sattuikaan tilaamaan. Itse tilasin banaanijäätelön nallekarkeilla, ja oli kyllä herkullista.

Tässä leveät hymyt paljastavat, että jätski oli hyvää ja yhtään ei jäänyt kipon pohjalle.

Sitten tämän viikon kohokohta: Tilasimme Brooken kanssa lennot New Yorkiin! Aiomme majailla siellä 21.-24.5. yhdessä hostellissa Manhattanilla. Ja kaikki on halpaa kuin mikä, koko lysti kustantaa ainoastaan 143€! (Lennot Milwaukee - NY - Milwaukee, hostelli kolmeksi yöksi Broadwayltä) Oon niin innoissani, että haluaisin lähteä heti.

Niin ja jos kaikki menee putkeen, niin menen 5.5. Jerry Springer show'hun yleisöksi Missyn, Karan, Saran ja Erinin kanssa. Chicago <3 Ei siis ollenkaan hullumpaa tämä elo tällä puolen Atlanttia. Harkitsinkin jo naimisiinmenoa täällä, että saisin kaksoiskansalaisuuden ja saisin tulla takaisin aina kun huvittaa. Hihi.

Lumimyrskystä kesään

2008-04-06T02:04:00+03:00

Spring break oli jotain uskomattoman hienoa. Kaksi viikkoa sitten (oho onpa siitä jo pitkä aika) lähdin torstaina Racineen Brooken perheen luokse. Vietettiin siellä kaksi yötä, ja kuten tavallista, oli hauskaa. Siitä perheestä on tullut minulle varaperhe, ja olen kuulemma heidän kansainvälinen tyttärensä :D Siellä ollessa juhlimme, pelasimme seurapelejä, kävimme Brooken tädin syntymäpäivillä ja ihmettelimme hurjaa lumimyrskyä.

Brooke ja Gary ja Janet veivät meidät Milwaukeen lentokentällä lauantaina, josta lentomme oli tarkoitus lähteä klo 17 jälkeen. Lento oli myöhässä kaksi tuntia, mutta saimme jatkoyhteyden vaihdettua ja pääsimme turvallisesti perille. Fort Lauderdalessa meitä oli vastassa Majan naapurin hyvä ystävä Patsy ja hänen poikansa John. Saimme majoittua heidän luokseen ilmaiseksi! Saimme käyttöömme vierastalon, jossa oli makuuhuone, olohuone/keittiö-yhdistelmä ja kylpyhuone. Rakennuksen ympärillä oli paljon eri kasveja, mutta eniten löytyi orkideoja. Kuvassa näkyy noin neljäsosa (jos niinkään paljon) kaikista Patsyn omistamista orkideoista.

Kasvien takaa pilkottaa Patsyn asunto.

Ensimmäisenä päivänä Patsyn pojat John ja Cap veivät meidät Miamiin syömään. Ravintolassa oli tungosta, joten menimme hetkeksi Miami South Beachille pöllöilemään. Päivä oli pilvinen ja tuulinen, joten rannalla ei ollut tungosta. Kun pääsimme syömään, alkoi kaatosade. Ruoka oli hyvää ja pojat olivat hauskaa seuraa.

Illalla menimme syömään intialaiseen ravintolaan Patsyn, Johnin ja Johnin parhaan ystävän Pedron kanssa. Hieman erilainen pääsiäisillallinen, mutta todella maittava. Pääsiäismaanantaina satoi, joten emme halunneet oleskella pihalla. John vei meidät yhteen Amerikan suurimmista ostoskeskuksista, jossa oli mielettömän ihania kauppoja, moni niistä oli outlet-myymälä! Aikaa kului 7,5 h ja rahaa sitäkin enemmän (yli $250)... Emmekä edes käyneet kaikissa kaupoissa saati nähneet niitä! Rakastuin siihen paikkaan totaalisesti.

Seuraavana aamuna olimme valmiita lähtemään rannalle. Koko komeuden kruunasi Patsyn lainaama rantahattu (jota käytin muuten ainoastaan kerran, johtunee täti Monika -ilmiöstä). Huomaa uudet aurinkolasit ja rantalipokkaat! Taustalla on kultakala-allas, jossa on noin 120 kalaa.

Ranta oli ihana! En ole ikinä ennen ollut missään trooppisessa maassa, joten valtamereen pulahtaminen palmujen katveesta oli taivaallista. Takaisin kämpälle tultaessa otimme bussin, ja kuvittelimme, että kaikki bussit menevät keskusasemalle, jossa voimme vaihtaa oikeaan bussiin. No, eipä mennytkään meidän valitsemamme bussi asemalle, vaan jonnekin ghetto-alueelle. Yhtäkkiä huomasimme olevamme ainoat valkoiset ihmiset bussissa ja ihmisten katselevan meitä kummallisesti (kyllä, näytin juuri tuollaiselta kuin ylläolevassa kuvassa). Kysyimme neuvoa eräältä rouvalta ja hän auttoi meitä vaihtamaan bussia. Kahdenkymmenen minuutin bussimatka venähti puolentoista tunnin reissuksi, hups :p

Menimme rannalle myös seuraavana päivänä ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Aluksi tuntui, ettei se aurinko tartu ollenkaan suojakertoimeltaan 50 aurinkorasvan takia, joten vaihdoimme 30:een. Pientä päivetystä alkoi näkyä.

Sitten yhtenä kauniina perjantaina olin laiska, enkä laittanut aurinkorasvaa jalkoihin tai vatsaan. Käsivarretkin jäivät vähän vähemmälle. Päivä oli superkuuma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuumuus alkoi tuntua, ja hieroin aurinkorasvaa lisää ja lisää. Maja lähti hakemaan ruokaa meille lähiravintolasta ja se kestikin oletettua kauemmin. Ehdin siinä vähän kärvähtää enkä voinut kääntyä vatsalleni, koska tajusin, että unohdin laittaa selkään aurinkorasvaa. Eipähän sitten enää menty rannalle perjantain jälkeen :D Palamisen jälkeen kiertelimme erään rantabulevardin kalliita kauppoja, ja törmäsin ihanaan ja hauskaan näyteikkunaan.

Illalla Pedro vei meidät Miamiin yöklubille. Emme päässeet sisälle ensimmäiseen paikkaan, johon suunnittelimme menevämme (listattu maailman seitsemänneksi parhaaksi yökerhoksi), koska ikäraja oli 21. Seuraavan paikkaa pääsimme sisälle, ja se olikin suuri yökerho. Maksoimme kukin $40 sisäänpääsymaksuksi eikä sitten ollutkaan varaa juomiin. Veden ostin ja maksoin siitä $2. Jalkani olivat hirmuisen kipeät palaneen ihon takia, joten loppuillasta pystyin vaan istumaan ja katselemaan, kun muut tanssivat.

Lauantaina kokkasimme Patsyn kanssa jouluaterian. Hän kävi monessa ruokakaupassa löytääkseen tuoreen kalkkunan pakastetun sijasta ja osti kaiken mahdollisen kunnon illallista varten.

Koitin saada kaikki herkut mahtumaan kuvaan, jotta näette edes vähän, mitä kaikkea olikaan tarjolla. Oli herkullinen illallinen kera viinin ja shampanjan.

Patsy.

Takapihan takana oli tällainen joki, joita Fort Lauderdale on täynnä. Kaupunkia kutsutaankin Amerikan Venetsiaksi.

Sunnuntaina menimme jouluaterialla tapaamiemme Amyn ja Dougin kanssa veneilemään Fort Lauderdalen lukuisiin kanaviin. Oli mukavaa viettää aikaa heidän kanssaan. Amy antoi neuvoja palovammojen hoitoon ja Doug antoi ohjata venettä.

Ai kuinka niin on turvonneet koivet?

Tässä koko jengi kasassa. Vasemmalta John, Maja, minä ja Pedro. Vietimme paljon aikaa yhdessä, pojat pitivät meistä hyvää huolta.

Viimeisenä päivänä teimme vielä viime hetken shoppailuja kirpputorilla (ostin ihanat kultaiset korkokengät) ja kävimme lounastamassa bostonilaisessa meriruokaravintolassa. Patsy tunsi ravintolan omistajan, ja hän antoi meille hauskat hummerihatut matkamuistoksi.

Kuljinkin tuo hattu päässäni sitten tiistaiaamuna Atlantan lentokentällä. Lentomme maanantaina Fort Lauderdalesta Atlantaan oli myöhässä, ja missasimme jatkoyhteyden. Jouduimme jäämään Atlantaan yöksi, ja otimme hotellihuoneen lentokentän vieressä olevasta hotellista. Olin hieman suivaantunut, koska koko homman takia jouduin jäämään tiistaiaamun kokeesta pois ja viettämään synttäreitäni lentokentällä. Saimme kuitenkin aamulla ensimmäiseltä lennolta paikat ja olimme takaisin Whitewaterissa keskipäivän aikaan.

Nyt ihoni kesii mukavasti, ihan kuin hilseilisin pahemman kerran. Niin enkä voi käyttää lyhythihaisia t-paitoja, koska rusketuin omituisesti käsivarsista. Valkoiset läikät ei ole kauniita punaisen (ruskeaksi muuttuvan) ihon vieressä. No, ehkä saan kesällä tasoitettua sitä jotenkin, jollen muuten niin itseruskettavalla voiteella.

Suuri kiitos kaikille syntymäpäiväonnitteluista, anteeksi, etten vastannut kaikille! Puhelimeni akku oli melkein kuollut enkä saanut oikeanlaista laturia hotellissa lainaksi. Kommentoikaa ihmeessä kaikkia kuvia ja selostuksiani, kerron mielelläni lisää. Kohta lähdemme kerroskavereideni kanssa leffaan, eilen menimme rullaluistelemaan sellaisilla hassunnäköisillä rullaluistimilla. Ja sitten pitää taas keskittyä koulukirjoihin...

Spring break

2008-03-25T01:47:00+02:00

Oon nyt Floridassa, Fort Lauderdalessa. Kirjoittelen tayspitkan kuvauksen kaikesta sitten, kun paasen omalle tietokoneelle huhtikuussa. Siihen asti saatte odottaa! Mutta voinen kertoa, etta on ollut hauskaa ja lamminta ja Miami Beach on ihana.

Opintoretki Chicagoon

2008-03-15T18:59:00+02:00

Tässä kuvakertomuksena eilinen reissu.

Aamupalaa Mäkkärissä HeVin kanssa.

Ensimmäinen vierailukohde, Chicagon pörssi. Siellä ei saanut ottaa kuvia ollenkaan sisällä.

HeVi oli melko nuutunut tylsän esitelmän jälkeen.

HeVi ei unohdu koskaan, vaikka alapuolella olisi kuuden tuuman kerros kolikoita.
(Kuvauspaikkana Federal Reserve)

Elämäni kymmenen sekuntia miljonäärinä.

Lippu ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa Chicagossa. Hassua, että +10 celciusta tuntui niin lämpimältä.

High five Chinatownissa omalle (parhaalle) merkilleni.

HeVi tykästyi kovasti Chinatowniin, ties vaikka molemmat paidat lähtisivät yhdessä jonain päivänä oikeeaan Kiinaan.

Muikea ilmeeni kertoo, että ruoka oli hyvää, sää oli mahtava, seurakin oli kivaa ja päivä erittäin onnistunut.

ps. Tietämättömille: Sain tuon HeVi-paidan läksiäisislahjaksi kavereilta, samanlaisen paidan vastaanotti myös Heli. Heli lähti Uppsalaan vaihtoon. HeVi on siis nimiemme yhdistelmä.

Note to self: Jos korkolappu irtoaa, osta uudet kengät

2008-03-12T20:12:00+02:00

Tänään nukuin ensimmäistä kertaa pommiin tällä mantereella. Jäi sit tanssitunti väliin, ja niin muuten jää parin viikon päästä maanantainakin, kun oon silloin vielä Floridassa. Eipä mahda mitään, täytyy kysellä muilta sitten, että mitäs nyt pitää harjoitella.

Seuraavaksi onkin video production -luento. Viime kerralla saatiin kokeet takaisin, ja mä sain 89 pistettä! Se on niin kuin B+, pistettä vajaa A. Ja asteikkohan on F-A. Kunpa kaikki loputkin kokeet menis yhtä hyvin. Eilen pidin puheen Roskildesta yhdellä tunnilla ja opettaja sanoi tunnin jälkeen sen menneen todella hyvin. Itsestäkin tuntui, että melko nappiin meni. Nyt pitäisi katsoa kaikki neljä tähän mennessä pidettyä puhetta ja kirjoittaa itsearviointi niistä.

Viime perjantaina oli international dinner. Ruoka oli erinomaisen hyvää, vaikkei siellä ollutkaan tarjolla karjalanpaistia. Karjalanpaistin resepti kyllä löytyi kaikille vieraille jaettavasta reseptivihkosesta. Koko tapahtuma kesti vähän yli kolme tuntia, ja itse kun en ole kovin kärsivällinen, meinasin huudella juontajalle ilkeyksiä. Huutelun sijasta kävin muiden esitysten aikana kertomassa, että nyt menee vähän liikaa aikaa kaikkeen turhaan säätämiseen. Oma kärsimättömyyteni johtui pitkälti siitä, että illallisen jälkeen olin lähdössä Racineen Brooken kanssa ja halusimme päästä lähtemään mahdollisimman aikaisin. Oma ohjelmanumeroni oli toiseksi viimeisin, joten voitte kuvitella kärsimättömän liikehdintäni määrän ruokapöydässä. Letkajenkka osui ja upposi kaksisatapäiseen yleisöön, miltei kaikki tanssivat sitä. Ja muutamaltakin ihmiseltä kuulin, että se oli illan paras ohjelman. Hyvä minä ja suomalaiset idioottitanssit! :D

Tässä opetan muille letkajenkkaa, oma naamani näyttää omituiselta, mutta älkää antako sen häiritä.

Viikonloppu kului siis taas Racinessä leppoisissa merkeissä. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme suutarin sieltä (Jyväskylän suuruinen kaupunki). Vein kahdet korolliset saapikkaani korkolappujen laitatukseen. Se oli yksi elämäni ällöttävimmistä kokemuksista. Liike oli Racinen ghetto-alueella ja se näytti ikivanhalta. Sisään astuessamme noin 75-vuotias liikkeenpitäjä söi jotain limaisia etanalta näyttäviä kasviksia tiskillä. Annoin omat kenkäni ja selitin, mitä niille pitää tehdä. Kun hän koski kenkiini, niihin jäi sitä ruokaa. Meinasin oksentaa. Ensiksi hän sanoi, ettei ehdi laittaa korkolappuja ennen maanantaita, mutta lopulta hän myöntyi yrittämään edes yksien kenkien laittamista kuntoon lauantain aikana. Ne hän sitten olikin ehtinyt saada valmiiksi, mutta lyhytvartiset saapikkaani olivat edelleen vailla korkolappuja. Halusin ne silti takaisin, ja vasta kotona huomasin, että toisen korko oli leikattu omituisesti vinottain muutaman millin lyhyemmäksi. Siinä sitten ihmeteltävää suomalaisille suutareille, kun palaan.

Kenkiä odottellessa menimme ostoskeskukseen metsästämään farkkuja minulle. Taidan olla vähän turhan nirso, sillä sovitin ainakin kymmeniä farkkuja ja kaikista löytyi jotain vikaa. Joissain oli liian matala vyötärö, jotkut olivat liian löysät, joissain oli liian leveät lahkeet ja joissain taas liian pillimalliset. Päädyin lopulta ostamaan ihkun, kesäisen laukun spring breakiä varten ja turkoosin topin tanssitunteja varten. Brooke lupasi viedä minut eri kauppaan ensi viikolla, jos sieltä löytäisin jotain vähän "klassisempaa". O'ou.

Tänään pelataan meidän kerroksen loungessa root beer pongia. Root beer on siis jonkinlainen kaljamainen limsa, jossa ei kuitenkaan ole alkoholia. En ole maistanut sitä vielä ollenkaan, toivottavasti se on edes juotavaa.