Enää kaksi viikkoa aikaa päästä rantakuntoon. Mission impossible. Vaikka pääsisinkin edes jonkinlaiseen kuosiin, olisin silti se valkoinen norppa Floridan rantahietikolla. Päivän päästä olisin punertava norppa. Joten ei syytä huoleen, niin tai näin niin silti näytän hassulta, kiitos geenieni. Haha.

Tänään illallistan host-äitini kanssa, hän lupasi kokata jotain. Toivottavasti se on jotain hyvää, että voin ihan hyvällä omallatunnolla syödä lautasen tyhjäksi ja sanoa oikeasti tykänneeni ruuasta. Jos se on jotain sienijuustopastaa, koittaa vaikeat ajat. Olen kummajainen täällä, kun karsastan juustoa. Wisconsin on tunnettu juusto-osavaltiona, koska kuulemma täällä tehdään parhaat juustot. Ei sitä juustoa kaikkeen pitäisi kuitenkaan änkeä. En uskalla ottaa mitään kastikkeita ruokalassa enkä mitään viipaleperunalaatikoita yms, koska kaikissa on juustoa. Mielestäni jopa Hershey'sin maitosuklaa maistuu juustolta. Ehkä oma makuaistini on vaan omituinen. Mutta joo, juusto, maapähkinät ja ekstrasokeri taitaa olla kovia juttuja täällä. Tänään näin aamiaisella, kun yksi tyttö kaatoi sokeria verigreipin päälle. Hyi.

Perjantaina on international dinner. Alkaa jo vähän jännittää se letkajenkka. Siellähän teen itsestäni hölmön yli kahdensadan ihmisen edessä sinisessä maripaidassani. Mikäs siinä, kuulostaa mukavalta perjantai-illalta. Illallisen jälkeen lähden Racineen Brooken kotiin viettämään viikonloppua. Toinen vaihtoehto olisi ollut laskettelureissu lähilaskettelukeskukseen ja vkl Whitewaterissa. Ehtiihän sitä laskettelemaan sitten myöhemminkin, jos niin sit haluaa.

Tähän loppuun voisin vielä laittaa pari kuvaa Chicagosta.