Minä ja varaisäni Gary.
Perjantaina kävimme Brooken tädin luona kylässä ennen kuin menimme shoppailemaan. Ostin ainoastaan kengät. Brooke ostikin ison kasan business-vaatteita, hän kun sai kesätöitä San Diegon yliopiston konferenssijärjestysosastolta tms. Ilta venyi taas aamun puolelle, vaikka herätys oli seuraavana aamuna jo 5.25. Ennen kuutta lähdimme ajelemaan Racinesta Dodgevilleen kahden ja puolen tunnin päähän. Memorial-viikonloppuna (kahden viikon päästä) Brooken perhe (ja minä) menee telttailemaan Dodgevilleen ystäviensä kanssa ja lauantaina piti mennä pilkkomaan nuotiopuut valmiiksi. Siinä urakassa vierähtikin sitten kolmisen tuntia, vaikka apuna olikin kunnon puidenhalkomiskone, eikä kenenkään tarvinnut käyttää kirvestä.
Telttailutontin omistaja Larry, uncle-Dennis ja Gary pilkkomassa puita.
Kohmeiset laamat.
Telttailutontin omistaja Larry, uncle-Dennis ja Gary pilkkomassa puita.
Kohmeiset laamat.
Ulkona siis satoi vettä ja oli muutenkin viileä keli. Totta kai fiksuna tyttönä lähdin sukitta kävelykengillä liikenteeseen. Jalathan siinä kastui märällä nurmella kävellessä, joten kun päästiin sisälle lämmittelemään, sain Larryn vaimon villasukat lainaan.
Aunt-Shawn, Brooke ja minä takkatulen lämmössä.
Janet ja hänen ulkomaalainen kasvattityttärensä.
Aunt-Shawn, Brooke ja minä takkatulen lämmössä.
Janet ja hänen ulkomaalainen kasvattityttärensä.
Ajelimme takaisin Racineen Whitewaterin kautta, piti napata joitain tavaroita mukaan. Samalla kuulin kämppikseltäni, kuinka suomalainen kännykkäni (jonka olin unohtanut huoneeseeni) oli säikäyttänyt hänet ja Karan pahemman kerran. Tekstiviestisoittoääneni on nauhoitettu lause, joka sanoo "No we are not nuggets!" Missy ja Kara luulivat, että huoneessa kummittelee, ennen kuin lopulta äkkäsivät äänen tulevan puhelimestani.
Täällä kyllä kummittelee oikeasti. Yhtenä päivänä Missy oli yksin huoneessa, ja mikroaaltouuni meni yhtäkkiä päälle. Missy meni sammuttamaan sitä, ja numeronäyttöön jumittui aika 6:13 joksikin aikaa. Sillä välin kun hän yritti sammuttaa mikroa, tietokoneelta soiva kappale vaihtui puolivälissä uuteen kappaleeseen! Ilmeisesti huonekummituksemme tykkäsi enemmän Britney Spearsista kuin Backstreet Boysista.
Joka tapauksessa illan vietimme jälleen Racinessa hauskanpidon merkeissä.
Täällä kyllä kummittelee oikeasti. Yhtenä päivänä Missy oli yksin huoneessa, ja mikroaaltouuni meni yhtäkkiä päälle. Missy meni sammuttamaan sitä, ja numeronäyttöön jumittui aika 6:13 joksikin aikaa. Sillä välin kun hän yritti sammuttaa mikroa, tietokoneelta soiva kappale vaihtui puolivälissä uuteen kappaleeseen! Ilmeisesti huonekummituksemme tykkäsi enemmän Britney Spearsista kuin Backstreet Boysista.
Joka tapauksessa illan vietimme jälleen Racinessa hauskanpidon merkeissä.
Sunnuntaina ajelimme takaisin Whitewateriin, jossa tyhjensin reppuni likaisista vaatteista ja täytin puhtailla. Saman tien lähdettiinkin sitten Karan, Missyn ja Saran kanssa ajelemaan kohti Chicagoa. Kukaan meistä ei ollut syönyt vielä lounasta, niin nappasimme Mäkkärin hampparit mukaan. Kun pääsimme Chicagoon asti, Kara halusi viedä meidät erääseen pitseriaan maistamaan pizza puffeja. Ne oli kolmionmuotoisia umpinaisia pitsoja, joissa oli sisällä juustoa ja tomaattikastiketta. Olivat kyllä parasta pitsaruokaa, mitä olen tällä mantereella saanut. No niitä kun söimme, soitti Karan äiti ja kertoi, että ruoka on pöydässä. Pääsimme jälleen ruokapöytään. (possun filettä, valkosipuliperunamuusia, keitettyjä vihanneksia) Söimme siis kolme ateriaa noin kolmen tunnin sisällä.
Illaksi meillä ei ollut mitään erityistä tekemistä, joten päätimme lähteä shoppailemaan downtowniin. Chicagossa on elevator-train, L-juna, joka on vastaava kuin metro. Sillä pääsimme näppärästi downtowniin huomataksemme, että sunnuntai-iltana kaupat sulkeutuvat viimeistään seitsemältä. Kara keksi sitten, että baseball-joukkue Cubs pelaa sunnuntai-iltana Wrigley Fieldillä, eli melkein keskustassa. Päätimme lähteä sinne stadionin ulkopuolelle päivystämään ja odottamaan pelaajien poistumista. Se oli melkein hyvä idea. Perille päästyämme Kara tajusi, että eihän tänään olekaan kotipeli. Tulipa sentään nähtyä stadion ulkopuolelta. Palasimme sitten Karan kotiin syömään tortillasipsejä ja ihanaa dippiä.
Sara, minä, Kara ja Missy.
Maanantaiaamuna heräsimme, söimme (taas) ja lähdimme alakaupungille etsimään NBC:n tornia. Meitä odotti siis Jerry Springer show. Rakennuksen luota löytyi hirvittävän pitkä jono. Lippuja tarkistettaessa meille annettiin pieni lippunen, joka pyydettiin antamaan myöhemmin henkilökunnalle. Muutaman jonon ja turvatarkastuksen jälkeen löysimme vihdoin naisen, jolle annoimme lapun. Hän otti meidät jonosta pois ja vei meidät lämpiöön. Hän kertoi meidän olevan vippejä, ja että meidät vietäisiin istumaan ensimmäisten joukossa. Pääsimmekin melkein eturiviin ihan keskelle, ei hullummin. Show oli typerän hauska, tulipahan käytyä :)
Kuvausten jälkeen vatsassa kurni taas nälkä, ja hodariravintolan jälkeen olimme valmiita pyörimään kotia kohti. Viikonloppu oli kerrassaan onnistunut.
Nyt ehdin taas hengähtää, kouluhommat alkavat olla ohi tältä keväältä. Kaikki final examit on jo ohi, mikä on hassua, koska final exam week on ensi viikko. Parempi näin kuitenkin. Enää yksi paperi kirjoitettavana, yksi tanssitunti ja yksi videotunti. Sen jälkeen pitääkin aloittaa pakkaaminen, haikeaa :/ Vielä on onneksi päiviä jäljellä, täytyy nauttia näistä täysin siemauksin.
Loppuun vielä hyvää äitienpäivää! (Ai niin helluntai on samana päivänä... taitaa jäädä heilattomaksi tämäkin kesä, hihi )
Illaksi meillä ei ollut mitään erityistä tekemistä, joten päätimme lähteä shoppailemaan downtowniin. Chicagossa on elevator-train, L-juna, joka on vastaava kuin metro. Sillä pääsimme näppärästi downtowniin huomataksemme, että sunnuntai-iltana kaupat sulkeutuvat viimeistään seitsemältä. Kara keksi sitten, että baseball-joukkue Cubs pelaa sunnuntai-iltana Wrigley Fieldillä, eli melkein keskustassa. Päätimme lähteä sinne stadionin ulkopuolelle päivystämään ja odottamaan pelaajien poistumista. Se oli melkein hyvä idea. Perille päästyämme Kara tajusi, että eihän tänään olekaan kotipeli. Tulipa sentään nähtyä stadion ulkopuolelta. Palasimme sitten Karan kotiin syömään tortillasipsejä ja ihanaa dippiä.
Sara, minä, Kara ja Missy.
Maanantaiaamuna heräsimme, söimme (taas) ja lähdimme alakaupungille etsimään NBC:n tornia. Meitä odotti siis Jerry Springer show. Rakennuksen luota löytyi hirvittävän pitkä jono. Lippuja tarkistettaessa meille annettiin pieni lippunen, joka pyydettiin antamaan myöhemmin henkilökunnalle. Muutaman jonon ja turvatarkastuksen jälkeen löysimme vihdoin naisen, jolle annoimme lapun. Hän otti meidät jonosta pois ja vei meidät lämpiöön. Hän kertoi meidän olevan vippejä, ja että meidät vietäisiin istumaan ensimmäisten joukossa. Pääsimmekin melkein eturiviin ihan keskelle, ei hullummin. Show oli typerän hauska, tulipahan käytyä :)
Kuvausten jälkeen vatsassa kurni taas nälkä, ja hodariravintolan jälkeen olimme valmiita pyörimään kotia kohti. Viikonloppu oli kerrassaan onnistunut.
Nyt ehdin taas hengähtää, kouluhommat alkavat olla ohi tältä keväältä. Kaikki final examit on jo ohi, mikä on hassua, koska final exam week on ensi viikko. Parempi näin kuitenkin. Enää yksi paperi kirjoitettavana, yksi tanssitunti ja yksi videotunti. Sen jälkeen pitääkin aloittaa pakkaaminen, haikeaa :/ Vielä on onneksi päiviä jäljellä, täytyy nauttia näistä täysin siemauksin.
Loppuun vielä hyvää äitienpäivää! (Ai niin helluntai on samana päivänä... taitaa jäädä heilattomaksi tämäkin kesä, hihi )
Kommentit